Uusia tuulia

27. huhtikuu am 2011

Aurinko paistaa täydeltä terältä. Parasta, mitä tänä keväänä on tapahtunut, ainakin tähän mennessä. Fiilis on mitä parhain, kun ei tarvitse enää peitota vartaloaan useiden vaatekerrosten kätköihin ja lämpömittari kohoaa mieltä ylentäviin lukemiin. Työt eivät tunnu enää niin raskailta, kun välillä voi hakea voimaa auringosta. Ihmisetkin hymyilevät.  Kesä on jo lähellä ja kesällä on kevyt olo.

Kaiken hyvän lisäksi ja tämän viikon päätteeksi Suuntaviitta lähtee haistelemaan merta ja tunnustelemaan uusia tuulia Baskimaahan. Vaikka täälläkin on jo lämmin, se ei täysin korvaa sitä seikkailun tuntua, kun pääsee paikkaan, jossa ei ole käynyt aiemmin. Kaikkea voi katsoa uusin silmin uudessa paikassa. Asioita voi toki katsoa uusin silmin myös täällä, mutta toisaalla se on asteen helpompaa, ainakin minulle. Veikkaan kuitenkin, että lähes kaikki näyttää tähän aikaan vuodesta Baskimaassa kauniilta, olivat silmät sitten uudet tai vanhat. Edessä on niin paljon nähtävää ja niin paljon surffareita.

Nyt olemme onnellisessa asemassa. Jotakin hyvää on tulossa. Se on toiseksi parhain vaihe elämässä. Parasta on tietenkin elää parasta hetkeä, mutta sen odottaminen vetää myös vertoja sille. Sitä tunnetta kannattaa odottaa, kun huomaa kaiken olevan paremmin, kun uskalsi edes unelmoida. Toivottavasti sen kuuluisan euron viinipullon viinin maku on todellisuudessa yhtä suloinen kuin unelmissa. Ainakin merituulen tuoksun miettiminen saa väkisin suupielet nousemaan ja tiedän, että sen tuoksun kokeminen ei petä koskaan. Edes jäljellä olevat työt eivät pysty saamaan mielialaa laskemaan. Onnellisena kaikki sujuu helpommin.


Kuraa kengissä

6. huhtikuu pm 2011

Silloin, kun ei ole muuta puhuttavaa, puhutaan yleensä säästä. Lähes kaikki tietävät, että puheenaihe on hieman kliseisen ja keskustelulla yritetään yleensä vain täyttää hiljaisuutta. Sää on ehkä huonoin puheenaihe. Lausahduksiin: “Onpa hieno ilma” tai “Kurjaa, kun taas sataa”, on vaikea keksiä muuta sanottavaa kuin “Mm-m” tai “Niinpä”. Väkinäinen hymy saattaa myös toisinaan korvata nämä murahdukset.

Toisaalta sää on aihe, josta kaikilla luulisi olevan jotain sanottavaa. Riemun kevään ensimmäisistä auringonsäteistä haluaisi mielellään jakaa jonkun kanssa. Hymy kirpoaa väkisinkin huulille ja yksin hymyily saattaa antaa typerän kuvan, vaikka oikeasti hymyily on yleensä merkki iloisuudesta, eikä se ole typerää, päinvastoin. Mielenkiintoisen ihmisen tavatessaan tekisi toisinaan mieli keksiä jotain nasevaa sanottavaa, tai edes jotain, jolla keskustelun voisi aloittaa. Jollei satu muuta keksimään kuin kommentin säästä, onko parempi olla hiljaa vai aukaista suunsa? Parhaassa tapauksessa keskustelun toinen osapuoli saattaa myös olla halukas keskustelemaan ja väkisin keksiä jotain keskustelun jatkoksi, muutakin kuin murjahduksen.

Tämä kevät on otollista aikaa sääkeskusteluille, sillä nyt sää on ollut eritysen vaihtelevaa. Eilen aurinko paistoi täydeltä terältä ja bussissa tuli jopa hiki, eikä se johtunut liian suuresta ihmismassasta suljettuna samaan tilaan, vaan ihanasti lämmittävästä auringosta. Tänään herääminen oli muutaman asteen hankalampaa, sillä verhot avatessa huonetta ei täyttänyt valonsäteet vaan pimeys. Tarpoessani kadulla huomasin, että kenkäni olivat jälleen kuraiset. En ole kuitenkaan aivan varma, johtuiko se sateesta ja loskasta, vaiko omasta kävelytyylistäni.


Silmälle iloa

30. maaliskuu am 2011

Kevään jälleen koittaessa mielessä saattaa pyöriä muutakin kuin tuskaiset lauseet: ”Kerran vielä”. Aurinko paistaa ja mielikin alkaa kirkastua (ainakin toisilla). Jostain kumman syystä alkaa tuntua siltä, että päällensä voisi kaivata jotain muutakin kuin sitä iankaikkista mustaa, joka niin hyvin sopi ainakin syksyn ja talven väreihin. Vaatekaappiin eksyy helposti keväisin mitä pirteimmän värisiä muotiluomuksia, vaikka niitä ei välttämättä koskaan tulisi edes käytettyä. Siellä ne kuitenkin koristavat kaappia ja piristävät ainakin omaa mieltä aamuisin. Pieni väripilkku mustan kauden jälkeen tekee terää.

Suuntaviitan pinkkiä sohvaakin alkaa arvostaa aivan eri tavalla, kun maailmaan mahtuu taas muutakin kuin synkkyyttä. Enää ei aamuisin tarvitse sulkea silmiään ja kirota tätä väkisin piristävää elementtiä alimpaan helvettiin. Pyökki tuntuu taas tappavan luovuuden ja kaikki pyöreät kahvikuppien muistomerkit näyttävät erityisen rumalta siinä värissä. Turhat vaatteet varsinkin toisten päällä harmittavat keväisin.  Saman tekevät turhat huonekalut ja muu epämääräinen roina, jota aina tuntuu kerääntyvän nurkkiin. Koskaan ei opi, että jostain tavarasta tuskin alkaa pitää muutaman vuoden päästä yhtään enempää kuin tänäkään päivänä. Luultavasti sen paikka on ja tulee olemaan roskalavalla tai kierrätyksessä.

Kevät on usein uudistumisen aikaa. Ihmiset kuoriutuvat turhista vaatekerroksista ja synkkyyden syövereistä. Kaikki alkaa taas näyttää paremmalta. Kesä kaunistaa ja kevät on matka kohti tätä kauneutta. Joku viisas on joskus sanonut, että tärkeintä ei ole määränpää, vaan matka sinne. Keväällä voi karsia elämästään kaiken turhan ja miettiä, mitä kaikkea kannattaa jättää jäljelle. Matkaa on helpompi taivaltaa kevein kuormin. Saman minkä tekee elämälleen, voi tehdä myös toimistolleen (tai ainakin melkein). Tästä uudistuksesta on hyötyä paitsi itselleen, myös muille elämästään karsiville ja kauneutta kaipaaville.

Yhteisöllisyys Akatemialla

23. maaliskuu pm 2011

Vanhoista Proakatemian tiloista muutettiin pois jo aikaa sitten ja sinne tuntuu jääneen muuton myötä myös tapa vierailla muiden tiimien toimistoissa. Nykyisellään uudet ja uhkeat toimistotilat ovat avarat ja suorastaan kutsuvat eksymään naapuritiimin sohvalle kahvittelemaan kesken kiireisen työpäivän.

Mutta ei. Jokainen tiimi pysyy tarkasti kopissaan naamat näytöissä kiinni. Jo viereiseen toimitilaan vilkaisu lasketaan työrauhan häiritsemiseksi. Ja auta armias, jos omassa toimistossa ei ole työkonetta vapaana ja erehdyt menemään naapurin koneelle. Hävytöntä!

Ja mitä tulee yleiseen toimistokulttuuriin Akatemialla, on olemassa useita “kirjoittamattomia” sääntöjä, joita ei sovi rikkoa. Tässä muutama mieleen tupsahtanut:
-Tyhjänpäiväistä norkoilua tai äänekästä jutustelua ei tulisi tapahtua “työajalla”
- Musiikkia ei kannata edes yrittää soittaa, siitä ainakin tulee valitusta ja pahoja katseita
- Toimistojen läpi kulkeminen on lähes sodanjulistukseen verrattava teko

Eihän tämä nyt mitään kivaa ole. On totta että Akatemia on työskentelytila ja hommia on saatava tehdä rauhassa, mutta entä yhteisö? Epäilen, ettei kenenkään päivä ainakaan pilalle mene muutamasta mukavasta juttutuokiosta ja kupillisesta kahvia.

Yhteisöllisyys Akatemialla on pieniä päivittäisiä tekoja ja huomionosoituksia. Meitä on monta ja olemme kaikki yhdessä luomassa tämän paikan ilmapiiriä. Siksi Suuntaviitan toimistossa on suuri ja pinkki sohva, jottei se ja sen tarkoitus jäisi keneltäkään huomaamatta. Tervetuloa siis viettämään laatuaikaa meidän ja muidenkin toimistoihin. Otetaan ilot ja surut irti toisistamme, kun siihen on meille tarjottu näin hieno mahdollisuus!

-Iida

Hätä ei katso kollektiivisuutta

16. maaliskuu pm 2011
wc-pönttö

Unelmien saniteettitilat

Kun kahvihuoneen tapahtumista ei enää keksi valitettavaa, on aika ottaa muutama askel eteenpäin, kasvaa ihmisenä ja katsoa maailmaa vinoin silmin hieman toisessa paikassa. Looginen askel on siirtyä kahvihuoneesta saniteettitiloihin. Tämä siirtymä ei aina ole niin iloinen kuin voisi olettaa. Moni saniteettitiloja käyttävä on törmännyt kyseisen tilan ovessa paperilappuun, jossa lukee kysymys: ”Jättäisitkö sinä vessasi tähän kuntoon?” ja miettinyt samalla, että en helvetissä.

Ihmisten sietämisessä joutuu toisinaan ylittämään resurssinsa ja laskemaan useampaan otteeseen kymmeneen. Ainakin laskutaito kasvaa ja sitä tarvitsee aina elämässä, niin kuin taitoa ratkaista eksponenttiyhtälö logaritmin avulla. Tradenomien työnkuvahan on tunnetusti monialainen. Aina laskeminenkaan ei auta, vaan mielen valtaa epätoivo ihmiskunnan tulevaisuuden suhteen. Jos wc:ssä asioinnin yhteydessä sattuu muistamaan pestä kätensä, ei kannata uneksia tulevaisuudesta koripallon pelaajana Yhdysvalloissa, mikäli paperitollon heittäminen roskakoriin ei onnistu edes puolen metrin päästä. Uudelleen ei tietenkään pidä yrittää, vaan jättää tollo muiden nostettavaksi lattialle. Myöskään ei kannata kutsua naispuolisia vieraita kotiinsa, jos sihti sielläkin osuu lähinnä pöntön reunoille ja kansikin jää poikkeuksetta laskematta (jollei tämä naispuolinen vieras satu olemaan oma äiti, joka on tulossa siivoamaan).

Toisinaan ihmisten valittaminen pikkuasioista saattaa ottaa päähän lähes yhtä paljon kuin välinpitämättömyys. Jotta kuitenkin näkisi metsän puilta, on hyvä miettiä, mistä kaikki valittaminen juontaa juurensa. Ärsytyksen aihe ei välttämättä ole paperitollo lattialla tai pissat wc-pöntön reunoilla, vaan se, mistä nämä ilmiöt johtuvat. Tänään kuitenkin paistaa aurinko ja se johtuu siitä, että kesä on lähellä.

Ps. Auringonvalon lisääntyessä myös pöly näkyy paremmin.

Odottamattomat vieraat kahvihuoneessa

9. maaliskuu pm 2011

Vierailevina kirjoittajina ajattelimme pysyä tutussa aiheessa, eli rakkaan kahvihuoneemme tapahtumissa. Kyseinen huone on toiminut henkireikänämme ja tietotaidollisen pääomamme jakopaikkana jo pitkän aikaa. Nyt kahvihuoneen on kuitenkin vallannut anarkia ja idiootit. Haluamme kertoa teille tarinan eräästä tavallisesta maanantaista.

Olimme käyneeet kollegoidemme kanssa lounaalla läheisessä lounasravintolassa. Maistuvan lounaan päätteeksi ajattelimme nauttia totutusti kupilliset kahvia viihtyisässä kahvihuoneessamme. Tarkoituksemme oli sumpin juomisen ohessa tutustua syvemmin muihin Akatemialaisiin. Saavuimme hiljaiseen kahvihuoneeseen kaksin ja laitoimme täyden pannun valumaan. Istuimme odottamaan kahvin tippumista ja keskustelimme päivän polttavista puheenaiheista rauhalliseen sävyyn, kun idyllimme murtui täysin odottamatta. Tippuvan kahvin porina houkutteli paikalle odottamattomia vieraita. He ryntäsivät paikalle kuin miljoonan houkuttelemina. Pian vaivalla keittämästämme mustasta nautintoaineesta ei ollut jäljellä kuin vieno tuoksu.

Tämä aiheutti allekirjoittaneille todella suurta mielipahaa. Ujoina henkilöinä emme kuitenkaan osanneet antaa tilanteessa rakentavaa palautetta, vaan näimme parhaaksi kirjoittaa jälkikäteen katkeran blogi-kirjoituksen aiheesta. Toivomme kyseiseen episodiin lusikkansa työntäneille henkilöille ikuista talvea ja runsaita loskakelejä. Teidän kaltaisten ihmisten kuuluisi kävellä Turkuun kahvitauolle, tai siirtyä vihreään teehen.

Ilman teitä Proakatemia ei kuitenkaan tuntuisi samalta.

<3:lla Kalle & Arttu

Akatemiapohjat

23. helmikuu pm 2011

Keskustelu elämää suuremmista asioista (kuten kahvista ja sen juonnista) jaksaa herättää keskustelua ja kehitysehdotuksia Akatemialla lähes päivittäin.  Lukijamme toivomuksesta otamme viime Teeman jatkeeksi esille asian, joka on hiertänyt hiljaisesti välejämme Akatemialla jo pitkän tovin: niin kutsutut akatemiapohjat. Kyseessä eivät siis ole Akatemialla tapahtuneet pohjanoteeraukset, vaan elähtäneet, puruiset kahvin jäännökset keittimessä, joista viimeiseksi kahvia ottaneen mukaan saa vielä hyvin “yhden kupillisen”. Sanoiko hän tuon vain ärsyttääkseen? Vuosien mykkäkoulu on taattu.

Tämän postauksen kirjoittaja ei tyhjän kahvipannun kohtaamisen tuskaa voi ymmärtää, mutta ihmisten ja ympäristön sietämistä joutuu kuitenkin päivittäin harjoittamaan.  Tähän tyhjän kahvipannun kohtaamisen draamaan pystyy samaistumaan, kun kuulee erään kahvinjuojan tuntemusten kuvailun, kun tyhjä kahvipannu piirtyy verkkokalvoille: kun kiehuvaa vettä heitettäisiin silmille.  Se ei varmasti tunnu mukavalta. Voin kuvitella, kuinka katkeroituneeksi moinen tekee, varsinkin jos se toistuu yhtä usein, kun tyhjän arvan raaputtaminen.

Pettymyksiltä ei elämässä kuitenkaan voi välttyä. Joka päivä ihmiset tekevät tekoja joidenka seurauksia he eivät välttämättä ymmärrä. Silloin kun joutuu itse niistä kärsimään, toivoisi olevansa yhtä tunneköyhä ja säälimätön, kuin se ihmisraunio, joka jättää Akatemiapohjia ja laittaa pahan kiertämään. Seuraavan kerran, jos olet ottamassa kahvia keittimestä ja tajuat, että sinun kupillisen jälkeen pannuun jäisivät nämä ”akatemiapohjat” voit joko tehdä nopean takinkäännöksen ja haluta sittenkin vaihteeksi teetä tai yrittää elää sen asian kanssa, että joudut uhraamaan elämästäsi ja kiireisestä työskentelyajastasi minuutin uuden kahvin keittämiseen.

Lukijan kuva

Ps. Myös vessapaperirullan saa vaihtaa, mikäli satut viimeiset palaset käyttämään.

Kahvikuppiepisodi – Taistelu Teemoista

16. helmikuu pm 2011

Proakatemian yhteisön keskuudessa viime aikoina villinä vellonut keskustelu Teema-kahvikupeista on eskaloitunut käsittämättömään anarkiaan.

Vanhoissa toimitiloissamme Arabian arvokkaita Teema-mukeja oli vain muutama hassu ja niiden käyttö oli ankarasti kielletty, jotta mukit olisivat aina puhtaina mahdollisia vierailijoita varten, mutta kuten joskus on todettu: kiusaus se on pienikin kiusaus.

Aiemmin jokainen opiskelija on tuonut Akatemialle oman mukinsa, jotta on helposti erotettavissa, mikä muki kenellekin kuuluu. Noin kuukausi sitten tehtiin johtoryhmässä päätös ostaa jokaiselle tiimille Akatemialla omat Teema-mukit, jottei enää yksikään janoinen asiakas joutusi odottamaan kahviaan tiskikoneen hoitaessa hommiaan tuskallisen hitaasti.

Nyt muutaman arvokkaan Teeman sijasta tiloissamme tyrskyää Teema-meri. Kuppeja siellä täällä silmän kantamattomiin. Myös mukien heitteillejättö on yleistynyt kuppien paljoudesta johtuen. Jokaisen toimiston pöydät pursuavat unohdettuja, likaisia tee- ja kahvikuppeja, jopa ikkunalaudoilla istuu aika ajoin muki jos toinen.

Nämä ylitsepursuavan huomion kiinnittäneet Teema-mukit saivat aikaan myös ehkä yhden suurimmista ja koomisemmista sähköpostiketjuista koko Akatemian historian aikana. Kaikki tuntuivat olevan hukassa tässä mukien valtameressä, sekä omiensa että Teema-mukien kanssa. Lopulta toimintamalli mukien suhteen jouduttiin selvittämään johtoryhmän pöytäkirjan muistiinpanoista.

Mistä sitten johtuu, että ihmisten on vaikea kuljettaa kahvimukit keittiöön tiskikoneeseen, kun virvoke on nautittu? Koska Teemat ovat nyt yhtä suurta massaa, on helppo verhota oma laiskuus siihen, että kahvikuppia on lähes mahdoton henkilöidä keneenkään. Ennen jokaisen oma muki paljasti, kuka on jättänyt kuppinsa siivoamatta, ja syyttävä sormi oli helppo osoittaa. Yhteisvastuu ei ole kenenkään vastuu.

Ehdotamme seuraavaa: Jos koet ylivoimaiseksi kuljettaa kuppisi takaisin keittiöön, nauti virvokkeesi keittiössä tiskikoneen välittömässä läheisyydessä. Näin et unohda korjata jälkiäsi ja kannat kortesi kekoon yhteisömme siisteyden puolesta.

Teema-sodan jäljet

-Iida & Janika

Uskottomuudesta markkinointiin

4. marraskuu pm 2010

Markkinointi on aihealue, jonka moni voi käsittää eri tavalla. Markkinointiosaaminen on taas aihealue, jota monikaan ei oikealla tavalla hallitse, vaikka käsitteen kuinka luulisi ymmärtävänsä.

Muutama Suuntaviittalainen pääsi eilen nauttimaan markkinointiviestinnän viikon kutsuvierasseminaarista, jonka aiheena oli kuluttajauskottomuus. Uskottomuus ei siis olekaan ainoastaan parisuhteiden ongelma, vaan nykyään tämä termi on yleisessä käytössä asiakassuhteita tarkasteltaessa.  Kuinka pitkälle uskollisuus ja uskottomuus voi liike-elämässä mennä? Vastaus on, että pitkälle. Viimeistään silloin kun asiakas potee huonoa omaatuntoa ostaessaan ”väärän” merkkistä kaljaa, on uskollisuus melko vankalla pohjalla. Melkein voisi uskoa, että vankemmalla pohjalla kuin useat parisuhteet, joissa huonoa omaatuntoa pikku hairahduksista ei välttämättä edes tarvitse tuntea.

Kuinka tällainen suhde sitten rakennetaan palvelun/tuotteen ja asiakkaan välille? Kyseessä on pitkä tie. Tässä tapauksessa voisi jälleen rinnastaa tilanteen parisuhteeseen ja valikoida tai ainakin toivoa, että valintojen pohjalla on luottamus. Ulkonäkö ei näissä suhteissa juurikaan merkkaa, vaikka niin saattaisi usein kuvitella. Hienot palkintoja voittaneet mainokset eivät olekaan avain onneen ja osinkoihin, ainakaan useimmissa tapauksissa. En tiedä tuleeko se edes yllätyksenä, että maltaita maksaneet mainoskampanjat ovat jopa laskeneet mainostettavien tuotteiden myyntiä ja joissain tapauksissa kaiken huipuksi lisänneet kilpailijoiden vastaavien tuotteiden myyntiä. Kyseessä ovat olleet vieläpä juuri ne mainokset, joille SINÄKIN melko varmasti olet nauranut.

Kaiken tämän jälkeen on kuitenkin paradoksaalisesti todettava, että ilman markkinointia ei ole menestystä. Monen yrityksen suhde markkinointiin on vääristynyt. Kuten kirjanpidossa myös mielen sopukoissa markkinointi luokitellaan kuluksi, eikä investoinniksi, jota se onnistuessaan todellakin on. Loppupeleissä markkinointi on inhimillisempää kuin voisi kuvitella. Kuten muissakin suhteissa, joku toimii ja jokin taas ei. Välillä on eksyttävä sieltä iänikuisesta ojasta allikkoon ja sitten joku kaunis päivä huomaakin, että loputtomilta tuntuneet taistelut ja yritykset palkitaan. On vain osattava ymmärtää aikaa ja olla oikeassa paikassa oikeissa aikeissa.

-Janika

Mymes

2. marraskuu am 2010

Totuuden hetket alkavat olemaan käsillä minun, Hannan ja Kakun vaatekaupan suhteen: Olemme tehneet yritysvierailuita vaatekauppoihin, tehneet kysyntäkartoitusta, tutkineet tilastoja, jutelleet Ensimetrissä ideastamme jne. Taustatyötä on tehty jo monia kuukausia. Nimi päätettiin viime perjantaina. Nyt alkoi toiminimen perustamispapereiden kirjoittaminen; Y-tunnus ehdottomasti konkretisoi toimintamme. Pelkkä perustamispapereiden tulostaminen sai perhoset lentelemään vatsassani.

Sitten onkin pelottavin osio edessä, nimittäin ulkomaisten merkkien kontaktointi. Miten minä, nuori opiskelija voin saada heidät vakuuttuneiksi, että meidän kauppamme tulee menestymään ja että heidän kannattaa sijoittaa tuotteitaan meille? Ja vielä englanniksi!! Entä jos unelma murskautuu yhteistyökumppaneiden puutteeseen?

Kuitenkin kun on kuullut muiden yrittäjien tarinoita, kuinka he ovat lähteneet liikkeelle, ei pitäisi olla mitään hätää. Useimmat ovat perustaneet putiikkinsa ilman juurikaan minkäänlaista koulutusta yrittäjyyteen. Ehkä kuitenkin vielä juttelemme lisää saman rumpan kokeneiden ihmisten kanssa, erityisesti kontaktointikokemuksista, saadaksemme varmuutta lisää.

Viime viikolla pidimme kirjapajaa ja keskustelimme kuuluisista ihmisistä tehdyistä elämäkerroista. Tarinoista kävi ilmi muutamia yhteisiä tekijöitä, joiden avulla henkilöt ovat menestyneet: näkyvä persoona, tarinat, intohimo sekä jonkinlainen ajatusmaailma/arvo, jonka pohjalle yritys rakentuu. Nämä on hyvä pitää mielessä toiminnassamme.

Nyt tarvitaan siis vain uskoa, innostusta ja rohkeutta!

-Mari